maanantai 25. helmikuuta 2013

Valmista tulee ja vauhdilla!

Talolla tuntuu vauhti vaan lisääntyvän, mitä lähemmäs projektin loppu tulee... ei sillä, vauhti on ollut koko ajan tasaisen mukavaa ja odotteluaikoja ei ole ollut. Siitä kuulunee suurin kiitos kirvesmiesporukalle, jotka osaavat aikatauluttaa ja tilata oikeaa tavaraa, oikeaan aikaan. Monta kertaa rakentamisen aikana olisimme me rakentajat itse hätäilleet ja tilanneet joka huoneen täyteen tavaraa... vaikeuttaen  työn tekemistä. Paikoitellen on tietysti ollut tavaraa paljonkin talon sisällä, mutta osa työvaiheista menee niin vauhdilla eteenpäin, ettei "haittaa" ole ollut kuin pienen hetken.
 
Takka odottelee talolla vielä lopullista pintaa, mutta sen työvaiheen kanssa ei olekaan kiire. Takan pinnoitus ei sotke paikkoja, joten keittiö-olohuoneen lattia voidaan hyvin tehdä ennen sitä.
 
Vesikiertoinen lattialämmitys on ollut päällä nyt kolmisen viikkoa ja teollisuuspuhaltimet otettiin samalla poissa käytöstä. Lämpöä on  riittänyt, t-paidassa on saanut huiskia menemään sisällä :). Itse pidän tosi paljon siitä, ettei missään huoneessa ole pattereita. Itsestä tuntuu, että ne kun ovat aina tiellä ja käytettävyys on aina vähän haasteellista. Ihmettelen, että esim. Älsbyhus laittaa edelleen suht vakiona taloihin patterit. Tuntuu olevan jotenkin kovin vanhanaikaista?
 
Tapetit ovat nyt kaikissa tiloissa, mihin niitä on valittu. Valintoihin olemme tyytyväisiä, hillityn hallittua, mutta pienellä twistillä :).

Kurkistus tapettimaailmaamme.

Sisäovia ja ovilistoja on laitettu muutamaan huoneeseen ja vaatehuoneeseen paikoilleen. Laminaatit on asennettu kolmeen makuuhuoneeseen ja vaatehuoneeseen. Vaalea lattia on aivan ihana! Meillä on ollut parissa edellisesssä kodissa pähkinän värinen laminaatti ja nyt tuntui olevan oikea aika uudistua myös tämän värimaailman osalta.
 
Ulko-ovi on nyt paikoillaan ja väliaikainen ovi sai lähteä. Ovemme on Fenestran ovimalli FE82S (keskiharmaa) ja lisänä oven vasemmalla puolella on kapea ikkuna tuomassa lisävaloa eteiseen. G4S asensi lukot ja Abloy Sento turvaa kotiamme. Sento sarjan käyttö on turvallista, sillä avaimia ei voi teettää lisää suutarilla tms.

Tästä mennään meille :)
 
Laatoitustyöt ovat edenneet hyvin, sillä tilat alkavat olla jo loppusuoralla. Khh+keittiön välitilan laatoitus uupuu (koska ei ole kalusteitakaan vielä). Keittiön lattian laatoitus tehdään tällä viikolla ja tämän jälkeen on vielä eteinen laatoittamatta. Osa tiloista on jo myös saumattu valmiiksi. Pian pääsee tekemään kivipesulla pesut valmisiin tiloihin!
 

Kodonhoitohuoneen lattia, jossa 10*10 laatta.
 
Isompi wc laatoitettuna,sivuseinät kiiltävä valkoinen ja takaseinä antrasiitin harmaa koukerolaatta.
 
Sisäkatot ovat valmiina muissa tiloissa paitsi suihkuhuone ja pukuhuone. Katto ja jalka-listat ovat myös paikoillaan, joten emme muuta kotiin, jossa "sitten joskus" naputellaan viimeisiä listoja viiden vuoden kuluttua muutosta!
 
Olohuoneen katto, ilmastointiputkea,lampun paikkoja
 
Loppusuoralla voidaan jo sanoa olevamme, seuraavia juttuja on valaisimien asennus (Sähkötyö Jarkko Paloviita) sisälle ja ulos. Valojen saaminen taloon on varmasti taas hieno hetki, nyt vielä työmaavalaisimen varassa mennään.
Talon kiintokalusteet on sovittu toimitettavaksi vajan kahden viikon kuluttua, joten sitten alkaa  uusi vaihe rakentua. Kaikki kiintokalusteet tulevat Mikant-keittiöiden kautta, samaten asennus.
 
Taas mietin, näinkö helppoa tämä rakentaminen on? Vastaus on kyllä, jos sinulla on ainakin seuraavat peruasiat kunnossa:
 
1.Luotettava mestari,jolla on kokemusta,tietoa,uskallusta kyseenalaistaa asioita, aikaa sinun projektille ja hyvät neuvottelutaidot.
 
2. Budjetti, joka on rakennettu realistisesti. Aina voi tulla yllätyksiä, esim. maatöiden osalta on vaikea arvioida etukäteen tarkkaa summaa. Nipistä mielummin vähän talon neliöistä tms, jotta budjetti pysyy hallinnassa.
 
3. Luotettava  rakennusporukka. Tästä se kaikki lähtee. Ammattitaito, ammattiylpeys ja avoin keskustelu. 
 
Aurinkoiset terveiset lukijoille, kevät kolkuttelee jo ovella! Kiitos muuten lukijoille, kohta on
20 000 kävijää rikki, upea juttu!


4 kommenttia:

  1. Älvsbytalo rakentaa patterit varmaankin sen vuoksi, että kokonaiskustannukset saadaan pidettyä matalampina ja tämä seikka vetoaa voimakkaasti kyseisten talojen ostajaryhmään. Mielestäni he tuntevat asiakkaansa aika hyvin ja tuote on hyvä siihen segmenttiin. Lattialämmitys on kyllä sellainen tuote, että se pitäisi olla vaatimuksena kaikissa taloissa tuomassa lisää laatua elämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kustannuskysymys se tietenkin on, mutta kokonaiskustannuksissa lattialämmitys ei kuitenkaan kovin suuri ole. Kukin talotoimittaja tekee tietysti tavallaan, mutta itse en henkilökohtaisesti todellakaan edes ajatatellut pattereita... Vievät tilaa ja hankaloittavat kalustusta, lisäksi lämpö ei koskaan ole oikein tasainen.

      Poista
  2. Meille on kanssa tulossa Hartman Koti ja mietitään parhaillaan tuota kattopaneelia. Näyttääkö tuo hopeasaarni katossa harmaalta vai valkoiselta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kattopaneeli näyttää kyllä valkoiselta,elävyyttä tuo se puukuvio.Katto ei näytä "muoviselta",kun pinta ei ole vitivalkoinen tai kiiltävä.

      Poista