perjantai 3. toukokuuta 2013

Elämää ennen muuttoa ja vähän sen jälkeenkin

Talonäyttö pidettiin noin kuukausi sitten ja se oli ollut menestys! Parin tunnin aikana meillä oli käynyt 35-40 perhettä/pariskuntaa ja paikalla olleet talomyyjämme sekä kiintokalustetoimittajamme (Mikant Oy)eivät olleet läheskään kaikkien kanssa ehtineet edes sanasta vaihtaa.
Kiitosta kodissamme oli saaneet erityisesti talon selkeä malli/huonejaot ja kodin sydän, eli keittiö, joka sijaitsee hiukan ei-niin perinteisellä paikalla keskellä taloa.


Keittiö olohuoneen suunnasta kuvattuna. Saareke on meidän lempparijuttu <3
Aikuisten wc :)
Suihkutila
Näkymä etu-ovesta terasseineen
Näkymä keittiöstä olohuoneeseen ja takapihalle päin.
Sauna ja ihana Harvian valkoinen Forte-kiuas

Kesän 1. kukat istutettu!


Keittiön käytävää eteisen suunnasta kuvattuna.


Talonäytön jälkeen meillä on ollut aikamoista suhinaa... Taidettiin jossain kohtaa olla sitä mieltä, että muutetaan ihan rauhassa... Ja kuinkas sitten kävikään? Meillä oli muuttotarkastus samana päivänä, kun oli talonäyttökin. Siitä kahden päivän kuluttua (eli Pitkänä perjantaina) nukuimme 1. yön koko perheen voimin uudessa kodissa tavarakaaoksen keskellä :).
Muuttotarkastus meni oikein hienosti, paikalla oli vastaava mestarimme, minä ja mieheni sekä kaupungin edustaja. Itsellä oli aikamoiset jännitykset tuosta tarkastuksesta, mutta ihan turhaan. Tilaisuus oli mukavan leppoisa, toki kaikki asiat käytiin lävitse. Asiat olivat oikein mukavasti meillä, takaneduslasi puuttui, mutta niin se yleensä kuulemma lähes poikkeuksetta puuttuu kaikilta. Meidänkin oma oli tilauksessa, mutta eipä arvannut silloin, että ko lasien toimitusaika on niin pitkä(4-6 vkoa). Lisäksi lavuaarikaapin pohjasta puuttui silikoonit, jotka mies onkin jo laittanut paikoilleen ja takaneduslasikin on ollut jo monta viikkoa paikallaan. Ei tullut isoja huomautuksia meille, mutta toisaalta en ole yllättynyt siitä :).

Ennen tuota talonäyttöä talolla kävi aikamoinen kuhina viimeisen kahden viikon ajan... Jonain päivänä talolla taisi häärätä 8 miestä samaan aikaan, kukin tekemässä omaa juttuaan. Taitaa olla aika normaalia, kun joku päiväys on tiedossa, niin sitten tahti kiristyy.
Loppuvaiheessa tuli joitakin pieniä vastoinkäymisiä, mutta ei mitään maata mullistavaa kuitenkaan. Pieni asia, mutta suuri tekemisen kannalta oli se, kun tilaamamme liukuovikaapistot (Kabinetti) saapuivat. Kaapistot asensi keittiöasennusporukkamme, joka teki kaikki kiintokalusteasennukset. Kaverit asensivat rungot ja kun tuli liukuovien vuoro, niin sitten heillä riitti ihmettelyä, soittoja suuntaan ja toiseen ja sitten asia selvisi lopulta. Olimme tilanneet oviin "jarrut", eli kun liukuovi laitetaan kiinni, niin liukuessaan se alkaa hidastaa vauhtia n. 10 cm ennen kuin on täysin kiinni. Näiden jarrujen asennus aiheutti harmaita hiuksia asennusporukalle, sillä vaikka he kuinka lukivat ohjeet, saivat puhelimessa konsulttiapua jne, niin ovien mukana tulleet jarrut eivät vaan istuneet paikoilleen. Lopulta selvisi, että meille tullut ovimalli ja kyseiset jarrut eivät olekaan yhteensopivia. Tämä asia ei taas ollut tiedossa meidän kiintokalustemyyjällä, koska ko oveen on aikaisemmin jarrun saanut. Hätä ei onneksi ollut suuri, sillä Kabinetti-liukuovet ilmoitti meidän myyjälle, että me saamme valita uudet ovet kolmesta eri mallista, johon jarrun saa. Positiivista oli vielä se, että uudet valitut ovet olivat kalliimmat, mutta me maksoimme alkuperäisten ovien mukaan :). Käytännön eloa tämä ei haitannut, että ovet menivät vaihtoon. Meillä oli kuitenkin kaapistoissa ovet koko ajan!
Ekat päivä ja viikot ovat menneet ihmetellessä oikeastaan kaikkea... Miten ihmeessä meillä voi olla näin paljon tavaraa? Mihin se kaikki laitetaan? Muistatko, mistä löytyy...? Miten nämä kaikki uudet kodinkoneet toimii? Pitäisikö säätää lämmitystä? Mitä piti hakea rautakaupasta? Käydäänkö taas viemässä roskakuormaa Tarastejärvelle? Muistiko kysyä,peruuttaa, hakea?
Nyt tuntuu, että alamme pikkuhiljaa vasta ymmärtää se, että talo on nyt valmis (tai no ei ole, mutta ulkomaalausta yms ei lasketa)ja tämän viikon maanantaina luovutimme väliaikaisasuntomme pois. Ei enää kahden kodin välistä ravaamista, siivoamista jne, jee!
Muuttolaatikoita on edelleen purkamatta, mutta se lienee ihan normaalia. Koti on kuitenkin listoja myöden valmis, joten nyt on aikaa keskittyä niiden laatikoiden purkamiseenkin :).
Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämä postaus ja lupaan samalla, että päivitän vielä kuulumisia kevään ajalta (ainakin kuvien muodossa) ennen talon valmistumista.
Blogi jatkaa eloaan edelleen, meillähän on vielä monta asiaa tekemättä :)!

torstai 21. maaliskuuta 2013

Talonäyttö

Risson Helmi alkaa olla valmis ja meillä onkin ensi viikolla talonäyttö! Tervetuloa meille keskiviikkona 27.3.13 klo 17-19/Petäjämäenkatu 12/Atala (Risson alue),Tampere.

http://www.hartmankoti.fi/news/view/48  

Blogipäivitystä tulossa piakkoin taas enemmän :)

Tästä se kaikki alkoi... Nyt tontilla aika paljon enemmän :)

maanantai 25. helmikuuta 2013

Valmista tulee ja vauhdilla!

Talolla tuntuu vauhti vaan lisääntyvän, mitä lähemmäs projektin loppu tulee... ei sillä, vauhti on ollut koko ajan tasaisen mukavaa ja odotteluaikoja ei ole ollut. Siitä kuulunee suurin kiitos kirvesmiesporukalle, jotka osaavat aikatauluttaa ja tilata oikeaa tavaraa, oikeaan aikaan. Monta kertaa rakentamisen aikana olisimme me rakentajat itse hätäilleet ja tilanneet joka huoneen täyteen tavaraa... vaikeuttaen  työn tekemistä. Paikoitellen on tietysti ollut tavaraa paljonkin talon sisällä, mutta osa työvaiheista menee niin vauhdilla eteenpäin, ettei "haittaa" ole ollut kuin pienen hetken.
 
Takka odottelee talolla vielä lopullista pintaa, mutta sen työvaiheen kanssa ei olekaan kiire. Takan pinnoitus ei sotke paikkoja, joten keittiö-olohuoneen lattia voidaan hyvin tehdä ennen sitä.
 
Vesikiertoinen lattialämmitys on ollut päällä nyt kolmisen viikkoa ja teollisuuspuhaltimet otettiin samalla poissa käytöstä. Lämpöä on  riittänyt, t-paidassa on saanut huiskia menemään sisällä :). Itse pidän tosi paljon siitä, ettei missään huoneessa ole pattereita. Itsestä tuntuu, että ne kun ovat aina tiellä ja käytettävyys on aina vähän haasteellista. Ihmettelen, että esim. Älsbyhus laittaa edelleen suht vakiona taloihin patterit. Tuntuu olevan jotenkin kovin vanhanaikaista?
 
Tapetit ovat nyt kaikissa tiloissa, mihin niitä on valittu. Valintoihin olemme tyytyväisiä, hillityn hallittua, mutta pienellä twistillä :).

Kurkistus tapettimaailmaamme.

Sisäovia ja ovilistoja on laitettu muutamaan huoneeseen ja vaatehuoneeseen paikoilleen. Laminaatit on asennettu kolmeen makuuhuoneeseen ja vaatehuoneeseen. Vaalea lattia on aivan ihana! Meillä on ollut parissa edellisesssä kodissa pähkinän värinen laminaatti ja nyt tuntui olevan oikea aika uudistua myös tämän värimaailman osalta.
 
Ulko-ovi on nyt paikoillaan ja väliaikainen ovi sai lähteä. Ovemme on Fenestran ovimalli FE82S (keskiharmaa) ja lisänä oven vasemmalla puolella on kapea ikkuna tuomassa lisävaloa eteiseen. G4S asensi lukot ja Abloy Sento turvaa kotiamme. Sento sarjan käyttö on turvallista, sillä avaimia ei voi teettää lisää suutarilla tms.

Tästä mennään meille :)
 
Laatoitustyöt ovat edenneet hyvin, sillä tilat alkavat olla jo loppusuoralla. Khh+keittiön välitilan laatoitus uupuu (koska ei ole kalusteitakaan vielä). Keittiön lattian laatoitus tehdään tällä viikolla ja tämän jälkeen on vielä eteinen laatoittamatta. Osa tiloista on jo myös saumattu valmiiksi. Pian pääsee tekemään kivipesulla pesut valmisiin tiloihin!
 

Kodonhoitohuoneen lattia, jossa 10*10 laatta.
 
Isompi wc laatoitettuna,sivuseinät kiiltävä valkoinen ja takaseinä antrasiitin harmaa koukerolaatta.
 
Sisäkatot ovat valmiina muissa tiloissa paitsi suihkuhuone ja pukuhuone. Katto ja jalka-listat ovat myös paikoillaan, joten emme muuta kotiin, jossa "sitten joskus" naputellaan viimeisiä listoja viiden vuoden kuluttua muutosta!
 
Olohuoneen katto, ilmastointiputkea,lampun paikkoja
 
Loppusuoralla voidaan jo sanoa olevamme, seuraavia juttuja on valaisimien asennus (Sähkötyö Jarkko Paloviita) sisälle ja ulos. Valojen saaminen taloon on varmasti taas hieno hetki, nyt vielä työmaavalaisimen varassa mennään.
Talon kiintokalusteet on sovittu toimitettavaksi vajan kahden viikon kuluttua, joten sitten alkaa  uusi vaihe rakentua. Kaikki kiintokalusteet tulevat Mikant-keittiöiden kautta, samaten asennus.
 
Taas mietin, näinkö helppoa tämä rakentaminen on? Vastaus on kyllä, jos sinulla on ainakin seuraavat peruasiat kunnossa:
 
1.Luotettava mestari,jolla on kokemusta,tietoa,uskallusta kyseenalaistaa asioita, aikaa sinun projektille ja hyvät neuvottelutaidot.
 
2. Budjetti, joka on rakennettu realistisesti. Aina voi tulla yllätyksiä, esim. maatöiden osalta on vaikea arvioida etukäteen tarkkaa summaa. Nipistä mielummin vähän talon neliöistä tms, jotta budjetti pysyy hallinnassa.
 
3. Luotettava  rakennusporukka. Tästä se kaikki lähtee. Ammattitaito, ammattiylpeys ja avoin keskustelu. 
 
Aurinkoiset terveiset lukijoille, kevät kolkuttelee jo ovella! Kiitos muuten lukijoille, kohta on
20 000 kävijää rikki, upea juttu!


torstai 7. helmikuuta 2013

Tiilerin Tyyne leivinuunitakkaa alettiin muurata 4.2.13. Ohessa kuvia muutaman päivän osalta työn edistymisestä. Lähiviikkoina takka saa lopullisen pinnan, eli antiikinvalkoisen laastin<3. Odotan kovin innokkaasti sitä, että pääsemme nauttimaan takan tuomasta tunnelmasta ja leivinuunissa laitetuista ruuista... täytyy vaan ensin vähän harjoitella :)

Ensimmäisen muurauspäivän saldoa.

Muurausohjeet!


Kaikki tiilet paikoillaan, seuraavaksi lopullinen pinta rappauksella.

Takka ja piippu :)

Takka keittiön puolelta, leivinuuni <3
http://www.pltm.fi/

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Mihin tämä aika menee? Ajatukset ovat usein blogissa, mutta sopivan kirjoitushetken löytäminen on haastavaa :).

Mukavia juttuja kuuluu Risson Helmeen, sillä sisätyöt ovat edenneet kivasti. Sisäseinät on tasoitettu ja maalattu. Seinien väri on nyt lopullisessa värissään, yleisvärinä on maalatuissa pinnoissa Tikkurilan Ajopuu V484 ja tehosteseinissä Vulkaniitti S486. Meillä ei ole talossa yhtään valkoista seinää :).

Makuuhuoneisiin ja olohuoneeseen tulee myös tapettia, 1-2 seinää, riippuen huoneesta. Osa valituista tapeteista löysimme Hartman Kotien mallistosta, mutta kolmen huoneen osalta päädyimme hankkimaan tapetit paikallisesta Seinäruusu-nimisestä(www.seinaruusu.fi) liikkeestä. Tapettien valinta ei ollut kovin vaikeaa,vaikka miettimiseen käytettiinkin runsaasti aikaa. Vanhimmat lapset (9 v ja 11 v) saivat kokolailla itse päättää, mitä haluavat. Heidän valintansa ovat jo "isompien" lasten tapetteja, toivottavasti kestävät ainakin muutaman vuoden niin, etteivät kyllästy niihin.
Olohuoneen ja aikuisten makuuhuoneen tapeteissa on 3d/metallisuutta ja erikoista textuuria. Olemme olleet aina suht rohkeita valitsemaan myös jotain, joka ei mene ihan perusmaun mukaan. Uskon, että nytkin onnistuimme siinä. Osa tapeteista on saapunut, osa tulee n viikon sisällä.

Taloon asennettiin piippu OnPiipun toimesta 22.1.13 ja sen asentaminen oli sujunut kuin tanssi! Asentaja oli tullut talolle aamulla klo 09 tekemään esivalmisteluita (esim. reijän teko sisäkattoon ja välikatossa villojen siirtoa aukon tieltä). Nosturiauto piipun kera oli talolla klo 10 ja 10.40 oli piippu paikoillaan. Tämän jälkeen asentaja teki vielä tiivistyksiä piipun ympärille muutaman tunnin ajan.
Piippumme on lattiasta lähtevä ja yhdessä osassa lattiasta talon katolle. Talon sisäosaan tilasimme valkoisen rappauksen suoraan tehtaalta.
Pidämme kovasti piipun virtaviivaisuudesta, joka korostuu talomme korotetun sisäkaton myötä.

Mies merkkasi piipun paikan lattiaan :)

OnPiippu toimitti piipun meille 22.1.13.

Piippu paikoillaan, vaan takka uupuu vielä rinnalta.

Piipun pinnoite läheltä kuvattuna.
 Talolle on nyt asennettu myös Ilmavesilämpöpumppu, johon kuuluva varaaja on vallannut meidän teknisen tilan... nimitinkin sen "sukkulaksi". Meillä siis tässä paketissa sisäyksillä Akvaterm Geo500L ja Fujitsu High Power 11kw ulkoyksikkö. Ulkoyksikköä ei vielä asennettu ja vesi laitetaan kiertämään lattioihin ensi viikon aikana. Pientä loppufixailua vielä tulossa tämän osalta siis. Paketin myi ja asensi meille SK-Laiteasennus(www.sklaiteasennus.fi ) , voin lämpimästi suositella heitä. Asiantuntevaa palvelua ja huumorintajuista porukkaa!

Sisäyksikkö Akvaterm Geo500L (10kw)


Putkivetoja teknisessä tilassa.   


Talon sisäpintojen osalta ilmettä ovat saaneet myös sisäkatot, joista osa on jo valmiina. Kaikki sisäkatot ovat Malerin mdf-paneelia värissä hopeasaarni. Meistä on kiva, ettei väri ole puhdasvalkea, vaan siinä on vähän eloa. 


Kuvassa vanhimman lapsen huone,katto valmiina ja ikkunaseinä maalattu. Tapetti tulossa valkoiselle seinälle.




 Taloon on myös asennettu IV-kone, tähän ei ole muuta kommentoitavaa, kuin kuva :)



Tulevan viikon tapahtumia ovat mm- takan muurauksen aloitus huomenna (Tiilerin Tyyne, funkkismallisena,antiikkivalkoisella laastilla päällystettynä ja  leivinuunilla), ilmavesipumppuasennuksen loppuun vieminen, sisäkattojen paikoilleen naputtelu yms.


Tiilerin kuorma saapui tällä viikolla.



Osa takkatiilistä purettuna lavalle muurauspaikan viereen.

Vieras/lasten wc:n pönttö tulevassa paikassaan. Ihan ei vielä uskalla käyttää :)

Tyytyväinen talon rakentaja täällä jatkaa sunnuntain viettoa, toivottelen ihanan aurinkoisia pakkaskelejä lukijoille!

p.s Blogger vaihteeksi temppuilee ja osa tekstistä tulee boldattuna... en vaan saa sitä nyt korjattua. Ehkä myöhemmin taas?

lauantai 12. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, samat kujeet :)

Hyvää Uutta Vuotta 2013! Meidän perhe kävi hakemassa aurinkoa ja akkujen latausta Thaimaassa reilun parin viikon lomalla <3.
Tähän vuoteen on siis hyvät lähtökohdat :). Rakentaminen jatkuu  ja suunnitelmissa on muuttaa Risson Helmeen maalis-huhtikuussa.

Sisätyöt ovat pintojen osalta nyt siinä pisteessä, että viikonlopun aikana talolla tehdään gyproc-levyjen väleihin nauhoitukset ja sitten tiistaina alkaa pintojen tasoitetyöt.
Ulkona on ikkunoiden laudoitukset tehty valmiiksi, joka sekin muutti ilmettä yllättävän paljon. Täytyy muistaa napsaista kuva ikkunoista.

Talolla tehtiin eilen ilmatiiveysmittaus ja tulos oli huikea! Lukema oli 0,5!
Passiivitalojen lukema täytyy olla 0,6 tai alle, jotta se täyttää passiivitalo vaatimukset.
Meidän talomme ei tietenkään ole passiivitalo, mutta tiivis se on ja parasta A-luokkaa energiatehokkuusluokassa, ihan mahtavaa :).Tutkimuksen teki KK-Kartoitus (http://www.kk-kartoitus.fi/)
Täytyy antaa kiitos kirvesmiesporukallemme Hills Rakennus Oy:lle, heidän työnjäljen ansiota tämä tulos on!

Lumitöitä tontilla käyty tänään vähän tekemässä, jet lag painaa päälle, niin happihyppely teki hyvää.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

maanantai 24. joulukuuta 2012

Lämpöä tupaan ja tauon paikka

Kuukausi vierähtänyt edellisestä postauksesta, on ollut vähän arjen tuomaa haastetta koko perheen sairastelun muodossa. Meillä ei siis mitään vakavaa sairastelua ole ollut, mutta lukuisia korvatulehduksia,poskiontelontulehduksia,rokkoja ja kuumeita jne. Perheemme pienin sai putket korviinsa pari viikkoa sitten ja hänen osaltaan onkin selkeä parannus tapahtunut, kun korvat ovat nyt pysyneet kunnossa.

Itse asiaan, eli mitä kuuluu Risson Helmeen? Viimeeksi päivittelin kuvia talolta, jossa oli juuri tehty sähkövedot ja piuhaviidakko oli mitä mahtavin.
Työt talolla ovat edenneet ja viimeisen kuukauden aikana meillä on:

* Seinien levytys ja villoitus tehty suurinpiirtein valmiiksi (pientä keskeneräisyyttä esim. yhden vaatehuoneen katossa)
* tekninen tila on tehty valmiiksi
* Väliaikainen sähkö ja sähkökaappi ovat nyt lopullisia. Rakennusajan sähkösopimus on Tampereen Sähkölaitoksen puolesta muutettu tavalliseksi sähkösopimuksesi ja lainassa ollut sähkökaappi on palautunut sähkömiehellemme. Oikea sähkökaappi hurisee teknisessä tilassa.
* Saunan pesuhuoneen kahi-tiilistä tehdyt seinät ovat nousseet valmiiksi
* Puhallusvilla saatiin välikattoon 14.12.12 ja tämän jälkeen talo onkin ollut lämmin :). Lämpöä on ylläpitänyt yksi teollisuuspuhallin, joka hämmästyttävästi pitää koko talon lämmön yllä.
* Keskuspölynimurin putket ja imurasioiden paikat on asennettu.
* Etupihan katoksen yhtä tukijalkaa korjattu (Sähkölaitoksen auto meinasi peruuttaa sisälle saakka ja kävi sitten tervehtimässä toisen tolpan tukijalkaa)
* Siivottu monen monta kertaa ja kärrätty peräkärryllisiä roskaa kaatopaikalle

Muutakin on toki tehty, eli saimme päätettyä koko talon lattia-ja seinä laatat. Laatat sisältyvät Hartmanin pakettiin ja olimme todella yllättyneitä siitä, miten laadukkaita & hyvännäköisiä laattoja pakettiin kuuluu. Emme joutuneet siis lähtemään hakemaan mitään laattaa muualta, vaan saimme mieluisat laatat ilman mitään kompromisseja. Laattojen valinta sujui muutenkin kuin tanssi, sillä onneksi meillä on mieheni kanssa selkeä linja näidenkin asioiden suhteen :).

Tapettien suhteen meillä on valinnat kesken, ainoastaan vanhimman lapsen huoneen tapetti on valittu (tai hän valitsi) ja siihen sopiva maali. Hänen huoneessa tulee yksi seinä tehosteseinänä ja muut seinät maalattuna.
Muiden huoneiden osalta tapettia on yhdellä tai kahdella seinällä ja muut seinät maalattuna pintana. Eteinen maalataan kokonaan, jo pelkästään helppohoitoisuudenkin vuoksi.
Tapettikirjoja meillä on käyty läpi ja kokonaisuus alkaa kyllä hahmottua, joten saamme päätökset tehtyä hyvinkin rivakasti.

Talopakettimme sisältää myös keittiön kodinkoneet, paitsi kalusteisiin upotettavan mikron. Ajatus oli hankkia mikro vasta vähän myöhemmin, mutta sitten sainkin sattuman kautta työpaikaltani ostettua mikron edulliseen hintaan. Mikro odottelee enää keittiötä, mihin asentaa se.

Lunta ja pakkasta on riittänyt ja niin myös lumitöitä... Hyvää ajanvietettä & kuntoilua tehdä nykyisellä ja tulevalla kodilla lumitöitä. Aika näyttää, mitkä paikat tulevat olemaan ne, mihin lumet viedään tontilla.

Olemme edelleen hyvin tyytyväisiä kaikkeen, miten asiat etenevät. Kirvesmiesporukkamme tekee oikein hyvää jälkeä ja ennenkaikkea hyvällä asenteella! Asioita tehdään, mutta hymyssä suin :)

Vuodenvaihteen paikkeilla alkaa sisäseinien tasotetyöt ja kylpyhuoneiden laatoitustyöt sekä sisäkaton asennus. Ei voi vielä sanoa, että loppu häämöttää talolla töiden suhteen, mutta pitkällä ollaan. Muuttoaikataulua ei olla päätetty, mutta oletettavasti se on maalis-huhtikuun aikana.

Blogi vetäytyy pienelle tauolle Joulun ja Uuden Vuoden ajaksi, palaan asiaan tammikuun puolella.
Kiitos tästä vuodesta, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
Alla vielä kuvia viimeisen kuukauden ajalta.Bloggeri taas temppuilee, enkä pääse laittamaan kuvatekstejä. Ehkä kuvat kuitenkin kertovat :)?


 
 
 
 
 
 
 

perjantai 23. marraskuuta 2012

Kuvapäivitystä

Runkopuiden jälkeen on tehty seinien levytyksiä.Kuvassa vasemmalla pojan 8-v huone ja sen vieressä talon toinen wc. Eteinen pilkottaa oikealla.


Rännit on asennettu!Värimaailma niissäkin tummanharmaa, kuten ulko-ovemmekin.

Ränni asennettuna.

Keittiön takana kulkeva käytävä jatkuu eteiseen.Toisessa päässä häämöttää kodinhoitohuone.

Kodinhoitohuoneen takana on tekninen tila. Aikamoinen piuhaviidakko siellä on :)

torstai 22. marraskuuta 2012

Tilat hahmottuu ja piuhaviidakko :)

Rakentaminen jatkuu varman tasaisella tahdilla. Sisäseinien tukipuita on nyt joka puolella taloa ja iso osa tiloista alkaa olla myös levytettynä.
Tämä vaihe on tuonut mukavaa fiilistelyä mukanaan, sillä nyt voi mennä huoneeseen ja hahmotella tulevia kalusteiden sijoitteluja jne. Mukavia yllätyksiä on tullut siitä, että joku tila paperilla on ollut pienen oloinen, mutta nyt seinien noustua se onkin ollut ihan kivan kokoinen :).

Maanantaina talolle asennettiin rännit, täytyykin käydä napsimassa kuvia niistä.

Sähkömies aloitti työt tällä viikolla ja voi, mikä piuhaviidakko siellä oli kulkemassa katon rajassa jo ekan päivän jälkeen. En ole aikaisemmin nähnyt tuota vaihetta rakenteilla olevassa talossa ja on se aika hurja määrä,paljonko sitä piuhaa ja tekniikkaa tulee kulkemaan siellä seinien/kattojen välissä.
Sähkömiehen työt jatkuu vielä muutaman päivän ajan ja hänen työmaansa jatkuu sitten taas, kun talo alkaa olla valmis.

Ilmavesilämpöpumpun asennus oli suunniteltu ensi viikon alkuun, mutta koska teknistä tilaa ei päästy tekemään valmiiksi vielä, niin siirsimme asennuksen joulukuun toiselle viikolle. Teknisen tilan valmistumista on viivyttänyt se, että talolla tehdyt ilmastointiputkien vedot vaativat muutoksia käyttöullakon vuoksi. Sisäkattoa on pidetty auki, jotta putkivedon muutokset pääsisi tekemään helposti talon sisäpuolelta. Muutoksien tekeminen on venynyt, joten rakennusporukka päätti sulkea katon sisäpuolelta, jotta työt etenevät. Muutoksia ilmastointiputkivetoihin pääsee tekemään käyttöullakon kautta, mutta luonnollisesti se on vähän hankalampaa.

Odottelemme nyt teknisen tilan valmistumista, sen jälkeen mieheni hoitaa tilan lattian maalauksen. Tämä työvaihe on niitä harvoja asioita, mitkä kuuluvat meille siivouksen lisäksi :).

Täytyy käydä ottamassa tuoreita kuvia talolta tai laittaa mies asialle, päivitän niitä tänne sitten taas.

Harmaata ja lämmintä (+6) keliä riittää, mutta rakentamisen kannalta se on positiivinen juttu.

Ai niin, viime viikolla saatiin 12 000 kävijän määrä rikottua, kiitos lukijat!

tiistai 13. marraskuuta 2012

Suunnitelmien viilausta ja sisätöitä

Menneellä viikolla ei suuria tapahtunut. Kävimme kiintokalustetoimittajamme (Mikant Oy)myyjän juttusilla ja tehtiin pieniä muutoksia suunnitelmiin. Olemme olleet hyvissä ajoin liikkeellä, sillä keittiön,eteisen,kahden kylpyhuoneen,kodinhoitohuoneen ja aikuisten makkarin suunnitelmat valmistuivat jo Vapuksi :).
Nyt siis kävimme suunnitelmat vielä lävitse ja muutokset koskivat keittiön saarekkeen tason muokkausta ja yhden kaapin kaventamista sen vuoksi.Lisäksi muutimme aikuisten makuuhuoneen vaatekaapistojen liukuovien mallit. Tilasimme lisävarusteena sekä eteiseen että aikuisten makuuhuoneen kaapistoihin "stopparit", eli ovea laitettaessa kiinni se ei heti menee loppuun asti, vaan  noin 10 viimeistä centtiä menee hiljennetysti. Liukuovikaapistot tulevat Kabinetti-liukuovet yritykseltä, jota Mikant Oy myös edustaa. Kyseisen valmistajan tuotteet pitäisi olla laadukkaita ja kestää lapsiperhekäytössä.
Kovin suuria muutoksia ei siis tarvinnut tehdä, kun suunnitelma oli "pureskeltu" aikapäiviä sitten valmiiksi :)

Sisäseinien runkopuita on myös alkanut nousemaan talolla, työt aloitettu lasten makuuhuoneiden päästä. Lattiaan on tullut myös merkinnät seinien paikoista( tälle työlle on varmasti joku hienompikin nimi olemassa ...).

Viikolla 45 alkoi talolla nousta sisäseinien runkopuut.


Väliseinien paikkoja merkattu lattiaan.
Ilmavesilämpöpumpun asennus alkaa viikolla 48. Tämän jälkeen saadaankin jo lämpöä tupaan, mahtavaa! Onneksi talvi ei sitten vielä alkanutkaan, vaan rakennustöitä on päästy tekemään pääosin plussakelien puolella. Tämä viikko näyttää ainakin vielä lupaavalta, ettei pakkasia ole päiväsaikaan ja yölläkin ainoastaan muutamia asteita.

Lähiviikkoina on edessä värisuunnitelman tekeminen, kuuluu meillä Hartman Kodin tarjoamaan pakettiin. Onneksi meillä on miehen kanssa suht yhtenevä maku ja muutenkin jo ihan hyvä visio olemassa siitä, mitä tulevan kodin värimaailmalta toivotaan.

Aurinkoista tiistaita kaikille, itse olen sairaan lapsen kanssa kotona, joten ihailen upeaa keliä sisätiloissa...

maanantai 5. marraskuuta 2012

Ja niin meni 11 000 blogikäyntiä rikki!

Kiitos. Olen tyytyväinen,iloinen ja onnellinen. Yli 11 000 kävijää blogissa! Kirjoittaminen jatkuu :)!Aiheita on vielä paljon jäljellä, ennenkuin voin sanoa talon olevan valmis.

Tänään oli saapunut väliseinämateriaalit ja kahi-tiilet kylpyhuoneen seiniä varten. Nyt se alkaa... sisätilojen rakennus!

Ei onneksi meidän mestari ole kuvassa :)... (lainattu MTV3)


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Harjakaisten aika!

Talomme peltikatto on nyt kokonaisuudessaan asennettu, jipii! Olisi siis syytä juhlaan, harjakaisiin :). Tällä kertaa taitaa jäädä juhlinnat vähän pieneksi ainakin perheen osalta, sillä minä & mieheni olemme molemmat antibioottikuurilla poskiontelontulehdukseen. Ensi viikko on muutenkin taas aika haasteellinen, sillä mieheni on lähes koko viikon kotimaan/ulkomaan työmatkoilla ja palaa vasta sunnuntaina myöhään kotiin. Viikottainen työmaasiivous taitaa jäädä kyllä suosiolla sitten odottamaan  hänen paluutaan takaisin.
Talo edestäpäin kuvattuna 4.11.2012. Katto paikoillaan ja puuverhous valmis!Ensi kesän maalausurakkaa odotellessa...
Talolla on tapahtunut asioita ihan hyvälllä sykkeellä, eli peltikatto on asennettu kokonaan,ulkoverhous on naputeltu paikoilleen (käsittääkseni kokonaan),talon sisällä ilmastointiputket on asennettu.
Talon sisäkattoa muovitettuna,ilmastointiputkivedot kulkevat siellä alla.  
Ilmastointiputkia
 Talon hormista on pyydetty tarjous, mutta sitä ei tulla tilaamaan kuin vasta aika loppuvaiheessa rakentamista.

Takkavalinta on tehty jo ihan alkuvaiheessa, mutta sitäkään ei tilata kuin vasta loppuvaiheessa talolle. Tämä siksi, että takkaa täytyisi aikatavalla suojata, kun sisätöitä tehdään. Työmiesten helpompi tehdä työtään, kun mahdollisimman vähän on varottavia kohtia talossa.

Ensi viikolla tulee talon sisäseinien materiaalit ja rännien asentajat. Talo alkaakin sisältä muuttua vauhdilla, kun sisäseinät nousevat paikoilleen. Arvelen, että saattaa myös tuntua siltä, että kaikki huoneet ovatkin pieniä... vaikka todellisuudessa ovatkin ihan hyvän kokoisia :).

Tänään olimme tontilla 3h aamusta siivoilemassa, mies kantoi puuta paikasta a-paikkaan b. Minä lakaisin sisätiloissa ja keräilin ympäri taloa/ympäristöä pientä roskaa, jota tuntuu vaan riittävän. Ilman puolesta oli mitä mahtavin keli tehdä hommia!Aurinko paistoi ja lämmintä pari astetta. Perheen pienimmätkin jaksoivat koko tuon ajan leikkiä hiekkaleikkejä,joka helpotti kovasti meidän aikuisten työntekoa.
Pihalta löytyy taas hillittömät kasat roskaa, joten kaatopaikkakeikkaa taas pukkaa :).

Ai niin, tällä viikolla tuli virallisen näköinen kirje kotiin. En nyt muista instanssin nimeä, mutta rakennustyömaita valvova taho kuitenkin.Tarkastaja oli käynyt reipas viikko sitten tarkastamassa talollamme työturvallisuutta . Muutama pieni huomautus oli ollut sanottavana, mm. heijastavia turvaliivejä ei ollut käytössä,eikä kypärää. Samaten rakennustelineestä puuttunut putoamisenesto. Pieniä juttuja, jotka varmasti ovat sen kaltaisia, joita yleisesti unohdellaan. Toisaalta määräykset ovat määräyksiä, joten ihan aiheesta työmiehet saivat muistutuksen. Onneksi rakennusporukkamme on kokenutta porukkaa, ja tietävät nämä kuviot :).

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyy tämän kertainen viestini. Mukavia aurinkoisia kelejä toivoessa...

Ikkunaton päätyseinä rajanaapurille päin.

Takapihan puolelta koko komeus kuvattuna, roskien kera :)


Naapuriin suuntaan oleva teknisen tilan pääty, pikkuikkunat ovat saunan ja isomman wc:n.