maanantai 23. heinäkuuta 2012

Tontilla siivousta

Viikonloppuna ahkeroimme tontilla, keräsimme risuja,ohuita puunrukoja, roskaa yms isoihin kasoihin ja laitettiin ne sitten eilen palamaan. Yllättävän hikistä hommaa tuo risujen yms kantelu ympäriinsä oli ja jalat muistuttivat tänään siitä, että kyykkyyn-ylös-kyykkyyn-ylös toistoja oli tehty runsas määrä :). Maatöiden tekijämme antoi ohjeet, että tontilla olisi hyvä vähän tälläistä siivoilua tehdä, niin työt on helpompi aloittaa. Nyt se on siis valmis ja odottaa vaan kaivuria paikalle :). Itseäni vähän jännitti, että kuinka roskien polttelu sujuu... Vettä kun ei ollut saatavilla, mutta mieheni vakuutti, ettei se tuli leviä (vaikka tuuli aika paljon),kun on hiekkaa ja kiviä ympärillä. Nätisti se kyllä pysyikin aloillaan!
Vinkiksi muille, jotka elävät odotteluvaihetta, että siivousta saa tontilla tehdä, vaikka lupaa ei olisi vielä tullutkaan. Siivous kun ei ole varsinaisesti tonttia muokkavaa toimintaa... On sitten roskat pois tontilta, kun lupa/maatyöt alkaa!
  
Eka kasa palamassa.



Mies nikkaroi tontille viime viikolla telineen väliaikaista sähkökaappia varten. Alla kuva siitä, mutta viikonloppuna siihen lisättiin vielä pieni lippa, jotta ei sade ihan suoraan ropise kaappiin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti