lauantai 4. elokuuta 2012

Maatyöt ovat alkaneet!

Tontilla alkoi eilen torstaina maatyöt klo 7. Mies meni tapaamaan vastaavan mestarin kanssa aamulla maarakentajia (Maanrakennus T. Haavisto Oy) aamutuimaan tontille ja antoi suunnitelmat koskien maanrakennustöitä. Piipahdin itse paikalla aamupäivällä, kun töitä oli tehty kolmisen tuntia ja  täytyy sanoa, että vauhdilla kyllä tapahtuu noilla isoilla kaivureilla hommat!
Lähtötilanne ennen maatöiden aloitusta.

Pari tuntia töitä tehty tontilla ja hyvin on edennyt.

Iltapäivällä oli eilen pohjakatselmus, johon tuli kaupungin edustaja taas paikalle. Hän ei ollut tyytyväinen suunnitelmaan, jossa perusmaata olisi kaivettu jonkin verran pois, tämän jälkeen salaojaputkille olisi laitettu alustaksi soraa, kaivettu ja sitten putket siihen. Tarkastajan mielestä perusmaata on kaivettava enemmän, jotta tiedetään, mitä se maa on. Tämän jälkeen soraa ja putket vasta. Maanrakentajat olivat hiukan ihmetelleet tätä ehdotusta, sillä alueella on muillekin tehty samalla kaavalla, kuin meille oli alkuperäinen suunnitelma... mutta se ei nyt vaan sitten mennyt läpi!Eilisen osalta työt eivät edenneet tarkastuksen jälkeen, vaan porukka tuli jatkamaan tänä aamuna hommia. Kaivuutyötä oli tehty ehdotuksen mukaisesti ja tarkastajan taas piipahtaessa tontilla sai hommia jatkaa taas eteenpäin.
Onneksemme ei tontilla tullut kalliota vastaan, vaikka vastapäisillä tontilla sitä onkin jouduttu räjäyttämään isoja määriä. 

Käväisin päivällä tänään asioilla ja sieltä tultaessa piipahdin tontillakin :). Tontilla oli muutama iso kivi, joista kaksi kävin merkkaamassa säästettäväksi kiviksi. Olemme ajatelleet, että kivet toisivat sopivaa rouheutta tontin takaosaan ja toinen niistä saa olla lasten kiipeilykivi.

Juttelin työporukan kanssa ja totesivat töiden etenevän sujuvasti. Paikalle tuli taas kuorma soraa ja lähipäivinä alkaakin maa-aineksen poiskuljetus tontilta. Oli muuten uskomattoman korkea "vuori" sitä maa-ainesta tontin takaosassa tänään... naisen logiikalla olin ajatellut, että sitä pintaa kun tontilta kaivetaan pois, niin sitä on vaan vähäsen, mutta toisin kävi!Porukka on muuten tosi mukavaa ja ammatitaitoista. Meidän alueelle ovat tehneet jo 15 tontin pohjat... kertonee sekin jotain suosioista :)
Työt siis jatkuvat tontilla maanantaina ja näillä näkymin on viimeistään tiistaina valmista.

Aikamoinen määrä maata lähtee pois tontilta, ennenkuin täyttöä tehdään.

Tontin takareuna


Alkaa tontti hahmottua, ei oo enää iso kuoppa :)


Tänään on muuten rakennuslupamme on lainvoimainen. Taas yksi merkkipaalu tässä projektissa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti