sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Harjakaisten aika!

Talomme peltikatto on nyt kokonaisuudessaan asennettu, jipii! Olisi siis syytä juhlaan, harjakaisiin :). Tällä kertaa taitaa jäädä juhlinnat vähän pieneksi ainakin perheen osalta, sillä minä & mieheni olemme molemmat antibioottikuurilla poskiontelontulehdukseen. Ensi viikko on muutenkin taas aika haasteellinen, sillä mieheni on lähes koko viikon kotimaan/ulkomaan työmatkoilla ja palaa vasta sunnuntaina myöhään kotiin. Viikottainen työmaasiivous taitaa jäädä kyllä suosiolla sitten odottamaan  hänen paluutaan takaisin.
Talo edestäpäin kuvattuna 4.11.2012. Katto paikoillaan ja puuverhous valmis!Ensi kesän maalausurakkaa odotellessa...
Talolla on tapahtunut asioita ihan hyvälllä sykkeellä, eli peltikatto on asennettu kokonaan,ulkoverhous on naputeltu paikoilleen (käsittääkseni kokonaan),talon sisällä ilmastointiputket on asennettu.
Talon sisäkattoa muovitettuna,ilmastointiputkivedot kulkevat siellä alla.  
Ilmastointiputkia
 Talon hormista on pyydetty tarjous, mutta sitä ei tulla tilaamaan kuin vasta aika loppuvaiheessa rakentamista.

Takkavalinta on tehty jo ihan alkuvaiheessa, mutta sitäkään ei tilata kuin vasta loppuvaiheessa talolle. Tämä siksi, että takkaa täytyisi aikatavalla suojata, kun sisätöitä tehdään. Työmiesten helpompi tehdä työtään, kun mahdollisimman vähän on varottavia kohtia talossa.

Ensi viikolla tulee talon sisäseinien materiaalit ja rännien asentajat. Talo alkaakin sisältä muuttua vauhdilla, kun sisäseinät nousevat paikoilleen. Arvelen, että saattaa myös tuntua siltä, että kaikki huoneet ovatkin pieniä... vaikka todellisuudessa ovatkin ihan hyvän kokoisia :).

Tänään olimme tontilla 3h aamusta siivoilemassa, mies kantoi puuta paikasta a-paikkaan b. Minä lakaisin sisätiloissa ja keräilin ympäri taloa/ympäristöä pientä roskaa, jota tuntuu vaan riittävän. Ilman puolesta oli mitä mahtavin keli tehdä hommia!Aurinko paistoi ja lämmintä pari astetta. Perheen pienimmätkin jaksoivat koko tuon ajan leikkiä hiekkaleikkejä,joka helpotti kovasti meidän aikuisten työntekoa.
Pihalta löytyy taas hillittömät kasat roskaa, joten kaatopaikkakeikkaa taas pukkaa :).

Ai niin, tällä viikolla tuli virallisen näköinen kirje kotiin. En nyt muista instanssin nimeä, mutta rakennustyömaita valvova taho kuitenkin.Tarkastaja oli käynyt reipas viikko sitten tarkastamassa talollamme työturvallisuutta . Muutama pieni huomautus oli ollut sanottavana, mm. heijastavia turvaliivejä ei ollut käytössä,eikä kypärää. Samaten rakennustelineestä puuttunut putoamisenesto. Pieniä juttuja, jotka varmasti ovat sen kaltaisia, joita yleisesti unohdellaan. Toisaalta määräykset ovat määräyksiä, joten ihan aiheesta työmiehet saivat muistutuksen. Onneksi rakennusporukkamme on kokenutta porukkaa, ja tietävät nämä kuviot :).

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyy tämän kertainen viestini. Mukavia aurinkoisia kelejä toivoessa...

Ikkunaton päätyseinä rajanaapurille päin.

Takapihan puolelta koko komeus kuvattuna, roskien kera :)


Naapuriin suuntaan oleva teknisen tilan pääty, pikkuikkunat ovat saunan ja isomman wc:n.

2 kommenttia:

  1. Hei. Kannattaa kuitenkin muistaa että viimekädessä RAKENNUTTAJA on vastuussa työturvallisuudesta. Kyllähän ne työmiehet reippaita ja ammattinsa osaavia ovat ja tietävät kyllä työturvallisuus säädökset, mutta eivät niitä aina noudata. Valitettavasti se on teidän tehtävä valvoa että huomautuksen saaneet asiat korjataan joten asialle ei kannata ikävä kyllä vain hymähdellä.

    VastaaPoista
  2. Hei!Asiaan suhtaudutaan luonnollisesti asian vaatimalla tavalla, eivätkä olleet vitsiksi tarkoitettuja. Toin esille sen,että meidän tarkastuksen puutteet eivät olleet vakavimmasta päästä. Työmiehet ovat ottaneet huomautukset itse vastaan tarkastuspäivänä. Meidän tapauksessa työmiehet eivät ole meillä töissä, vaan ovat tehneet sopimuksen talotoimittajan kanssa. Itsekin varmasti tiedät sen, että jokaisella työmaalla tapahtuu jotain,joka ei mene kaikkien määräysten mukaan.

    VastaaPoista